Huomio

Sivustoa ei ole optimoitu vanhentuneelle selaimellesi.

Explorer Päivitä Internet Explorer selaimesi uusimpaan versioon tästä .

Tai kokeile näitä ilmaisia selaimia:

Chrome Google Chrome tai Firefox Mozilla Firefox


Kuluttajalähtöinen healthtech keskiössä - Upgraded Life Festival 2017

27.04.2017

Olipa taas se iloinen aika vuodesta, kun Kasven tiimi suuntasi isolle kirkolle Upgraded Life Festivaleja juhlimaan (ULF). Tänä vuonna ULF järjestettiin kaksipäiväisenä 25.-26.4.2017 ja tapahtuma keräsi paikalle kelpo kattauksen terveysteknologian ammattilaisia. Valtaosa näytteilleasettajista oli suomalaistaustaisia start-up –yrityksiä, mutta oli ilo nähdä, että paikalle oli saapunut yrityksiä ja yrittäjiä myös Suomen rajojen ulkopuolelta, mm. Hollannista, Tanskasta ja Latviasta.


Edellisvuodesta poiketen emme lähteneet ULF:iin omalla ständillä, vaan päätimme keskittää voimamme tehokkaaseen kiertämiseen ja verkottumiseen näyttely- ja networking-alueilla. Osa meistä tutustui myös ULF:ssa järjestettyihin asiantuntijaluentoihin, joita oli järjestettynä lähes non-stoppina.


Ei enää meitä, eikä varmaan ketään muutakaan yllättänyt, että esillä olleista terveysteknologian innovaatioista valtaosa oli tietokoneohjelmistopohjaisia tai ohjelmisto oli merkittävänä osana laitetta. Paikalla oli paljon mielenkiintoisia yrityksiä, joista ehkä yksi mielenkiintoisimmista oli Disior. He kehittävät ohjelmistoratkaisuja kliiniseen käyttöön mahdollistaakseen yksittäiselle potilaalle optimoituja hoitoja luunmurtumiin. He toteuttavat biomekaaniset ja 3D-mallianalyysit käyttämällä taustalla murtuma-alueen CT-kuvia. Erityishuomio tulee jatkossa kiinnittää myös OP Smart Health Innovation Challenge Week:lle pitchauksellaan osallistumisen voittaneet Diske Oy sekä Lääkärihinta. 


"We were designed to take care of ourselves" -Roy Smithe, Philips


Selväksi kävi, että trendi terveysteknologian kehityksessä on siihen suuntaan, että personoiduilla ratkaisuilla haetaan ennaltaehkäisevää ja kustannustehokasta tapaa vastata itseohjautuvien kuluttajien vaatimuksiin terveydenhuollossa. Iskusanoja kehitystrendeissä ovat kuluttajaohjautuneisuus, ajantasaisuus, personoitu hoito sekä dataorientoituneisuus.


Tulevaisuudessa lääkäripalvelut eivät ole terveyskeskuksessa, vaan taskussamme ja palvelut vastaavat terveytemme ylläpidosta niin, että konkreettiset terveydenhuollon resurssit jäävät käytettäväksi niille, jotka eivät kykene käyttämään itseohjautuvasti etäpalveluita tai tarvitsevat konkreettista apua arjesta selviämiseensä. Vähenevien resurssien, ikääntyvän väestön sekä kasvavien kroonisten elämäntapasairauksien keskellä tämä tuntuu lohdulliselle: rajalliset resurssit voidaan teknologian avulla jakaa niitä oikeasti tarvitseville ja meille jokaiselle tarjotaan mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointiimme ennen sen murenemista. 

Ediistyksellisin terveysterveisin Kasve Oy:n messuryynärit Miia, Juho ja Jani. Ja vähän Eliaskin.
 

Arkisto

Tagit
Jaa