Huomio

Sivustoa ei ole optimoitu vanhentuneelle selaimellesi.

Explorer Päivitä Internet Explorer selaimesi uusimpaan versioon tästä .

Tai kokeile näitä ilmaisia selaimia:

Chrome Google Chrome tai Firefox Mozilla Firefox


I <3 Me –messut henkivät luonnollista hyvinvointia ja yrittelijäisyyttä

26.10.2016

Messukeskus. Aivan liian pieni! Ensi vuonna jotain suurempaa! Tai sitten jopa kaksi erillistä tapahtumaa? Kasve on siellä missä tapahtuu ja näillä messuilla todellakin tapahtui. Kahden päivän aikana ehti hädin tuskin käydä kunnolla läpi hyvinvointiin liittyvät alueet, niin laaja oli tarjonta.

Kauneus- ja terveyskansan vuoden tapahtuma keräsi tänäkin vuonna suuren määrän hyvinvoinnista kiinnostuneita ihmisiä yhteen tutustumaan uutuuksiin ja ajan henkeen. 

Ja ajan henki: se on ehdottomasti Pohjoisen voimaa, sisäisesti ja ulkoisesti nautittuna. Kokonaisvaltaista hyvinvointia ja sisäistä kauneutta sekä rauhaa.

Kaikkein päällimmäisenä huomioni herätti suomalaisen osaamisen sekä kotimaisten raaka-aineiden näyttävä esiinmarssi. Suomalaista osaamista löytyi lähes joka osastolta – kosmetiikkatuotteissa, lisäravinteissa, terveystuotteissa ja muodissa[HK1] . Oli ilo huomata, että me suomalaiset uskallamme entistä enemmän panostaa suomalaisuuteen. Ero tuntui selvältä verrattuna viime vuonna vahvasti esillä olleisiin tuontituotteisiin ja raaka-aineisiin (mm. eksoottiset marjat ja ayurverdiset tuotteet).

Ylipäätäänkin luonnonmukaisten raaka-aineiden esiintulo oli huomattavaa. Kuusenkerkkää ja pakuria, marjoja ja pihkaa, luonnollisia öljyjä ja kukkaisvesiä ja useita näistä sekä kosmeettisissa tuotteissa, että ravintolisinä. Suomalaisten hyvinvointituotteiden kehittyminen viimeisen vuoden aikana on ollut verrattain huimaa - tuodut raaka-aineet (esim. Gojimarjat) voidaan hienosti korvata kotimaisilla vastineilla. Tästä ennustan suurta vientivalttia Suomelle tulevaisuudessa.

Yrittäjistä noussut innostus ja intohimo omiin tuotteisiin oli käsin kosketeltavaa. En voinut olla ihailematta asiaansa antautuneita yrittäjiä ja tiimejä, joissa todellakin puhallettiin yhteen hiileen: työn laadusta ei tingitä ja vastaus Simon Sinekin “Start with why” kysymykseen on näillä uuden ajan yrittäjillä varmastikin kirkkaana mielessä. Hienointa messuilla oli ehdottomasti inspiroitua yrittäjien tarinoista: miten omasta intohimosta kasvatetaan liiketoimintaa. Näitä hienoja tarinoita haluan kuulla ehdottomasti lisää! Ja miten kertakaikkisen innoissani olin itse siitä, että saan olla osa tätä hienoa osaamisen kehittämistä.

Koska olen yhdistelmä yhteiskuntatieteilijää ja kosmetologia, kiinnitin huomiota myös kosmetiikkapuoleen ja sen moninaiseen kotimaiseen tarjontaan. Luonnonkosmetiikan puolella toimii useita yrityksiä hienoilla tuotelinjoillaan niin ammatti- kuin kuluttajapuolellakin. Näistä jokaiselle löytyy varmasti oma suosikki. Itse en suosikkiani edes halua valita, vaan onnellisesti sekoitan eri valmistajien tuotteita. 

Lisäksi ilahduin lisäravinteiden moninaisuudesta. Tarjolla on paljon erilaisia hyvinvointia edistäviä ravintolisiä, joilla voidaan tehokkaasti lisätä kehon ja mielen hyvinvointia ja sitä kautta edistää terveyttä. Itse kahden lapsen äitinä ja paljon matkustavana intoilijana olen kokenut oman hyvinvointini kannalta erittäin tärkeäksi huomioida hyvinvointini myös sisäisesti. Ja todella huomannut eron.

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ymmärrys näkyi onneksi messuilla: me ihmiset olemme osiemme kokonaisuus. Hyvinvointi ei ole kiinni yksin urheilun määrästä, hyvästä kasvoseerumista tai d-vitamiinitabletin ottamisesta. Kyse on jostain paljon suuremmasta kokonaisuudesta, jossa tulee ottaa huomioon niin henkinen, fyysinen kuin sosiaalinenkin hyvinvointi. 

Meillä on Suomessa huumaava määrä taitoa, intoa, raaka-aineita ja tahtoa. We can do this!

Miia
Liiketoiminnan kehittäjä ja hyvinvointi-intoilija

 

Arkisto

Tagit
Jaa